english  *  svenska

Teksti ja kuvat: Anton & Tom Merilahti
Perhokalastus-lehti 5/2000
www.perhokalastaja.com/articles/kaverinkanssa

KAVERIN KANSSA KALASSA

Viikon perhokalastusmatka isäni kanssa Kilpisjärven maisemiin oli unohtumaton seikkailu. Kokemukseen sisältyi isäni mielestä paljon muutakin kuin perhokalastusta ja vaellusta. Keskinäinen luottamus, rakkaus ja kunnioitus vahvistuivat välillä vaikeissakin oloissa ja tilanteissa syntyneessä vuorovaikutuksessa ja yhteisissä elämyksissä.

Innostukseni perhokalastukseen syntyi toissa syksynä, kun kävimme veljeni Aleksin ja isäni Tompan kanssa kalastamassa Vanhan kaupungin koskella. Homma vain yksinkertaisesti näytti kiehtovalta. Näin ainoa syntymäpäivälahjatoivomukseni olikin perhokalastusvälineet. Nyt kymmenen vuotiaana ainoa haaveeni oli päästä Lapin tuntureille kalaan.

Parin viime talven ja kevään aikana kävimme usein Vantaanjoen Myllykoskella, Vanhan kaupungin koskella sekä Nukarissa kalassa. Olen saanut useita taimenia ja kirjolohia. Kaikki kalat olen saanut itse solmimillani perhoilla, joita on kertynyt noin 250.

Vasta kesäkuussa huomasin " Kaverin kanssa kalaan " ilmoituksen lehdessä, jossa kuvattiin tätä viikon kalastusmatkaa Kilpisjärven maisemiin. Onneksemme matkalle oli vielä tilaa. Varasimme paikat ja lähdimme matkaan. Haaveeni oli vihdoinkin täyttymässä.

Kohti käsivartta

Lähdimme isäni kanssa kahdestaan junalla Helsingistä Jyväskylään ja sieltä edelleen bussilla Kilpisjärvelle. Bussissa nukkumisesta ei suurten odotusten ja mahtavien mielikuvien vuoksi tahtonut tulla yhtään mitään. Katselin yhä jylhempiä maisemia ja torkahtelin, kunnes saavuimme Kilpisjärvelle kello 06.30. Noin 18 tunnin juna- ja bussimatka oli vihdoinkin takanapäin.

Lähtöhässäkkä

Söimme aamiaisen, hommasimme kalastusluvat ja veimme rinkkamme helikopterin lähtöpaikalle. Isäni mielestä puutteellisten järjestelyjen vuoksi, lähtöoperaatio kesti luvattoman kauan. Itse vaellukselle kohti pääleiriä pääsimmekin lähtemään vasta puolen päivän jälkeen. Odotellessamme ja ihmetellessämme järjestelyjä, saimme ensituntuman käsivarren hyttyspaljouteen. Samalla ihailimme Kilpisjärven, Saanan ja Ruotsin puolella sijaitsevien, lumisten vuorten upeita maisemia.

Kestääköhän isän kunto?

Alkumatkan vaellusvauhti oli kova. Isäni puuskutti kun höyryjuna jo ensimmäisen nousun jälkeen. Hän katseli hieman kateellisena taivaalla lentäviä helikoptereita, joilla osa leirille osallistuvista lensi varttitunnissa pääleiriin. 1,5 km:n päässä lähtöpaikalta tulimme ensimmäiselle joelle. Paikka oli todella upea. Vesiputous. Koskia. En meinannut pysyä housuissani. Halusin välittömästi kalaan. Tässä sain elämäni ensimmäistä kertaa juoda suoraan joesta. Hyvää!

Terbmisjoen laaksoon

Matka jatkui ylös Saanan naapuritunturille ja sieltä vähitellen Terbmisjoen laakson suulle. Lepotauoista, joita pidimme muutaman kilometrin välein, muodostui hyttys-paljouden vuoksi vain parin minuutin istahduksia. Eväitä ja energiapatukoita oli parempi syödä ja vettä juoda vauhdissa.

Ryhmämme hajaantui nopeasti, vaikka oppaamme yrittikin epätoivoisesti pitää joukkoa kasassa. Yksi ainoa opas ja 50 kärsimätöntä kalamiestä!!!

Puolimatkassa vaelluskenkäni alkoivat hiertää niin pahasti, että oli pakko vaihtaa sandaaleihin. Tämä muodosti vaeltamisesta tässä välillä vaikeakulkuisessa maastossa entistäkin " mielenkiintoisemman".

Maiseman mittasuhteet harhautti

Ilmoitettu 20 kilometrin vaellus pääleiriin olikin mitattu linnuntietä. Ympäri soiden, lampien, yli harjanteiden ja purojen sekä välillä kivikossa kavuten. Matka olisikin paljon, paljon pidempi!
Vähitellen näköpiiriin tuli Terbmisjärven rannalla sijaitseva eräkämppä. Tunnin aika-arvio kämpälle osoittautuikin noin kolminkertaiseksi. Maisemat olivat jatkuvasti silmiä ja mielikuvitusta hivelevät. Silmiinpistävää oli myös käsivarren kairan kukkaloisto sekä tatit. Myös hassusti viheltävät linnut piristivät matkantekoamme. Terbmisjärven tuvassa söimme eväitä ja paikkasimme hiertynyttä jalkaani.

Nyt tuli tenkka poo

Viimeisen etapin puolivälissä oppaamme teki päätöksen ylittää vuolaasti kohiseva koski. Tässä opas osoitti isän mielestä ammattitaidottomuuttaan ylittämällä sen ensin itse, jääden toiselle puolelle kuivattelemaan kastuneita varpaitaan. Paikka, josta hän kosken ylitti oli meille kaikille liian vaikea. Sanoinkin; tästä minä en kyllä yli tule! Sitten löysimme ylityspaikan, joka näytti turvallisemmalta. Pappa pomppi kiveltä toiselle, polvet väsymyksestä notkuen, mutta selvisi kuin ihmeen kaupalla lähes kuivin jaloin toiselle puolelle. Pelontunteen saattelemana tulin perässä - muiden mielestä kuin vanha erämies.
Perhokalastuspaikkana joki koskineen, suvantoineen ja yläpuolella siintävine järvineen oli jotakin, josta olin aikaisemmin voinut vaan uneksia. Aavistin että lähestymme määränpäätämme, mutta sitten heräsi epäilys; eikö opas tiennytkään lyhintä reittiä leiriimme?

Leiri lähistöllä

Loppuhortoilun jälkeen saatoimme jo nähdä pääleirin, jonne suurin osa osallistujista olikin jo saapunut.Toiset helikopterilla, toiset vaeltaen. Tuleva telttanaapurimme putosi vielä viime metreillä jokeen, siitä sen kummemmin enää välittämättä. Matkaa leirille oli jäljellä vaan muutama sata metri.

Syöksy bunkkeriin

Kello oli 20.15. Noin 30 kilometriä ja yli kahdeksan tuntia vaellusta takana...
Pääleiriin, joka sijaitsi tasangolla jyrkän ja osaksi lumisen vuorenseinämän kupeessa, oli pystytetty kolme puolijoukkuetelttaa sekä lukuisia vaellustelttoja. Leiritulet savusivat.

Teltta nousi pystyyn ennätysajassa. Sisätelttaan kömpiminen, ilman että se täyttyi välittömästi hyttysillä, olikin jo taidetta. Sen tuli tapahtua sekunnin murto-osassa. Isä vertasikin toimintaa sota aikaan; " miten pommitusten ( hyttyset ) alkaessa ihmiset syöksyivät bunkkereihinsa ". Täysin ylirasittunut isäni kömpi makuupussiin ja nukahti.

Isku joelle

Puin jalkaani kahluusaappaat, ylleni perholiivin ja hyttyshatun. Sitten vapa kuntoon. Perhoksi valitsin Zulun ja säntäsin joelle. Tarkemmin ottaen keskelle sitä. Tuikkeja, kahlausta, heittoja, tärppejä. Isäni oli herännyt välillä naapuriteltan ihmettelyyn; " keskellä jokea seisoo pikku ukkeli, jolla on vapa jatkuvasti notkolla "! Harjuksia minulla olikin kiinni ainakin kaksi ja luullakseni yksi taimen. Palasin joelta vasta puolen yön jälkeen.

Mitään ei tapahtunut

Tiistai aamuna heräsimme vasta puoliltapäivin. Ohjelmaan oli merkitty jokaiselle päivälle retkiä harjus- ja taimenjoille sekä rautujärville.

Odotellessamme keskustelimme ja kuuntelimme kokeneempien juttuja. Mitään ei ohjelmasta huolimatta tapahtunut. Isä totesikin, että ensimmäinen päivä otetaan rauhallisesti. Lähdimme kalastamaan Terbmisjoen vartta ylävirtaan, jossa oli useita puroja, koskia ja lampia. Olimme päiväsaikaa liikkeellä. Monet kokeneemmat odottelivat iltaa ja sen mukana tuomia tuikkeja tyynillä järvillä, lammilla ja joen suvannoissa.
Leiriin palasimme ilta yhdeksältä. Matkaa oli huomaamattamme kertynyt lähes kymmen kilometriä. Mennessämme nukkumaan, monet kokeneemmat vasta valmistautuivat kalalle lähtöön.

Autin ohjeet

Heräsimme yhdeltätoista. Selvisi, ettei tänäkään päivänä järjestettäisi mitään ohjattua retkeä, joten päädyimme kalastamaan jokea alavirtaan. Kulkiessamme pitkin kairaa kohti ensimmäisiä koskipaikkoja tapasimme paljon arvostamani Veli Autin. Saalinaan hän kantoi vajaa pari kiloista harjusta. Tervehtiessämme, hän antoi minulle muutaman hyvän vinkin siitä, miten villejä kaloja kalastetaan. Hän mainitsi kolme keskeistä vaihetta; 1.) tarkkaile rannalta kunnes näet tuikin, 2.) suunnittele miten menet jokeen, 3.) heitä perhosi kalan suuhun!
Kolmas vaihe on hänen mukaansa kaikkein helpoin!

Ensimmäiset harjukset

Jatkoimme matkaa eräälle koskenniskalle, ylitimme joen ja aloimme kalastaa. Jo ensimmäisellä koskella isä sai alamittaisen harjuksen. Mitä ihmettä? Eihän hän ymmärrä koko touhusta hölkäsen pöläystä!
Sitten minulla nappasi. Elämäni ensimmäinen harjus, ei kovin suuri mutta villi ja pomppiva. Vuolaasti virtaavassa koskessa se tuntui todella mahtavalta. Ei mennyt aikaakaan kun taas nappasi. Homma oli todella hauskaa, kala oli syönnillään, maisemat mahtavat ja joki kristallin kirkas.

Illan suussa palasimme leiriin saaliinamme yksi harjus. Koska ruokailumme oli jäänyt hieman niukanlaiseksi ( en pidä noista pussiruoista ) päätti isäni valmistaa minulle ensimmäisen kala-aterian Trangialla. Paistettua harjusta, keitettyjä perunoita, sipulia sekä luonnollisesti itikoita. Ne tunkeutuivat niin ruokaan kuin suuhunkin, kun sen aukaisi.

Heittoharjoittelua, ukkosen jylinää ja johdattimia

Illalla päädyimme englantilaisen " perhokalastajagurun " John Barkaway’n ( vapaasti suomenettuna: " hauku pois " ) kanssa lähirantaan, jossa hän opetti meille omaa heitto tekniikkaansa. Sitten tuli äkkilähtö! Läheisen vuoren takana taivas musteni ja vuorenseinämät alkoivat jylistä. Kiiruhdimme kiveltä toiselle pomppien takaisin leiriin. Samanaikaisesti kun saavuimme teltallemme alkoi sataa ja salamoida oikein kunnolla. Syöksyimme teltan suojaan. Etsiessäni yöpukuani pamahti oikein kunnolla. Salama löi luultavasti johonkin aivan lähelle. Pelästyin niin että lensin rähmälleni kanveesiin. Myös isä oli pelästynyt, jota hän harvoin myöntää. Onneksi John oli neuvonut meitä kaatamaan pystyssä seisseet perhovapamme ja asettamaan ne kauemmaksi teltasta. Ymmärsimme, että vavat johtavat tehokkaasti sähköä.

Lähellä Velin " sala-apajaa "

Heräsimme kello kymmeneltä. Söimme rauhassa aamiaista ja lähdimme Johnin sekä telttanaapureidemme Juhon ja Teron kanssa kohti alavirran koskia, lampia sekä Terbmisjoen " mutkaa ". Saapuessamme perille huomasimme kosken yläosassa järven tai oikeammin lammen, jota arvelimme Velin salaiseksi harjussyvänteeksi. Myöhemmin huomasimmekin Velin hiippailevan rantatörmällä, eikä aikaakaan kun hän oli jo keskellä lampea. Päätimme kuitenkin kalastamaa kosken niskaa ja yläjuoksua.

Fish on!

Kahlasin aivan koskenniskan päälle. Muutama heitto ja nyt tapahtui. FISH ON! Kokotoiminen nelosluokan vapa jota nyt kokeilin, tuntui aivan keitetyltä spagetilta, kela vinkui ja vapisi, enkä oikein pystynyt tekemään muuta kuin pitämään vavasta kiinni. Kysymyksessä oli suuri, ehkä parikiloinen harjus. Vapaa oli lähes mahdoton pitää pystyasennossa, eikä kala tuntunut välittävän vähääkään antamastani vastuksesta. Välillä ylävirtaan sitten alas, ilmaan ja ylös mutta kiinni pysyi. Juho seisoi vieressäni haavi auki ja -valmiina. Vihdoin sain kalan väsytettyä ja ohjattua jalkojeni juureen. Juhon yrittäessä haavia kalaa, se teki korkean loikan ja läjähti jokeen. Se vaikutti pökertyneeltä. Otin haavin ja kahlasin varovasti sen kohdalle. Kala pelästyi ja pinnisti viimeiset voimansa ampaisten tavoittamattomiin. Kokemus oli henkeäsalpaava! Väsyinkö minä vai kala sen väsyttämisestä enemmän? Harmittiko edes sen irtipääsy? Niin jännittynyt ja häkeltynyt olin.

Fish on fire

Saimme mutkasta vielä muutaman harjuksen. Sitten päätimme jäädä lepäämään ja syömään. John heittäytyi selälleen ja nukahti. Sytytimme nuotion joentörmälle, suolasimme kalat ja valmistimme ne kokonaisina tulen loimussa. Nautimme ateriasta, jonka jälkeen päätimme jatkaa matkaa Kaitsajoelle, joka kuulemma on yksi koko alueen parhaita suur-harjus joista.

Väärässä paikassa

Seurailimme Terbmisjokea mutta Kaitsaa emme näköpiirimme meinanneet millään saada. Syy löytyikin tunkeutuessamme häkellyttävän tiheään pusikkoon, joka peitti joen ja sen äänet.
Vihdoinkin alkoi kuulua kosken kohinaa ja lopulta villisti virtaava joki oli edessämme. Korkea pensaskasvillisuus peitti joen rannat ja osan joesta tavalla, joka teki perhokalastamisen lähes mahdottomaksi. Vesi oli sen verran syvää ja vuolaasti virtaavaa, ettei edes kahluusaappaista ollut apua. Olimme selvästi aivan väärässä paikassa! Ehkä meidän olisi sittenkin pitänyt olla yläjuoksulla? Kello oli jo puoli yhdeksän illalla, joten päätimme lähteä takaisin kohti leiriä.
Päätimme kiivetä tunturin puurajalle ja sitä myöden takaisin leiriin. Olimme kuulleet, että näin matkanteko helpottuisi vaikka matka tulikin näin paljon suunniteltua pidemmäksi.

Perho kalassa vai repussa

Nousu Kaitsan alajuoksulta tunturin puurajalle ja sitä myöden pääleiriin muodostui pääasiassa valtavista järkäleiden peittämistä alueista, joita ainostaan tiheäkasvuiset purot ja suot halkoivat. Isä ja John olivat jo paluumatkan puolivälissä kuin puolikuolleita lahnoja.
Olimme tähän mennessä vaeltaneet ja rämpineet seitsemän tuntia ja kalastanut kolme. Paluu pääleiriin kesti lähes viisi tuntia. Matkaa päivälle kertyi noin 25 hidasta kilometriä. Viimeistään nyt heräsi kysymys siitä, ollaanko kaverin kanssa kalassa vai vaeltamassa?

Rautujärville

Kello tuli yksi. Kipuaminen tuntui yllättävän kevyeltä. Edessäni taas ennenkokematon elämys. Päästyämme tunturin huipulle, pidimme juoma tauon ja jatkoimme matkaa. Kun saavuimme perille, näimme kaksi suurempaa järveä, useampia lampia sekä näitä yhdistäviä puroja. Rautulampien vesi oli kirkkaampaa kun mitä koskaan olin nähnyt. Aloitin kalastuksen puron hitaasti virtaavasta kohdasta, jossa kalat kävivät tuikkimassa. Heitin pari kertaa. Tärppi! Harjus pomppasi pari kertaa ilmaan ja pääsi samantien irti.

Päivän aikana onnistuin saamaan kolme vajaa 50 senttistä harjusta. Lisäksi minulla oli kiinni yksi rautu, mutta harmikseni se pääsi irti Nitro mäkärästäni.

Esa oli päivän rautumestari. Hän sai kaikkiaan neljä rautua Veli Autin hänelle sitomallaan perholla. Minullakin oli käytössäni yksi Autin perho, jonka kala vei harmikseni mennessään. Päivän ylivoimainen ykkönen oli John, joka oli elementissään. Purot vastasivat tismalleen niitä olosuhteita, joihin hän oli tottunut Englannissa kalastaessaan. Hän sai peräti 12 harjusta! Takaisin leiriin palasimme yhdeksän aikoihin. Ennen nukkumaan menoa istuimme vielä hetken nuotion ääressä rupattelemassa viikon tapahtumista ja maistelemassa päivän savustettua saalista.

Paluu Kilpisjärvelle

Isäni herätti minut jo kello seitsemältä, jotta hitaampina pääsisimme paluumatkalle ennen muita leiriin jääneitä. Matkaan pääsimme lähtemään noin yhdeksän aikaan. Seurasimme aluksi parin kilometrin verran naapureitamme mutta sitten jättäydyimme suosiolla näiden kovakuntoisten nuorten perään. Jatkoimme luottavaisena matkaa pitkin laakson polkuja odotellen loppujoukon ja sen oletetun peränpitäjän, " eräoppaan " ohittavan meidät ja ohjaavan meidät turvallisesti ja lyhintä reittiä yli tuntureiden Kilpisjärvelle.
Saavuttuamme Terbmisjärven majalle päätimme pitää hieman pidemmän tauon, jotta jälkijoukko saavuttaisi meidät. Koska olimme opastetulla kalastusreissulla, meillä ei ollut mukanamme karttaa eikä kompassia! Matkaeväänä meillä oli vain paketti näkkileipää, hedelmäsokeria sekä pari energiapatukkaa. Koska ketään ei näkynyt mailla
ei halmeilla, lähdimme jälleen liikkeelle.

Lämpöennätyksiä fantastisissa maisemissa

Helikopteri, joka kuljetti rinkkamme ja osan ryhmästämme takaisin, pörisi säännöllisesti ylitsemme. Ilma oli kuulaan kirkas, aurinko pisti parastaan lämpötilan ollessa noin 30 asteen hujakoilla.

Järvien vesi näytti uskomattoman kirkkaalta heijastaen pinnastaan voimakkaasti taivaan sinen.

Näkyvyys oli paras mahdollinen ja maisemat kertakaikkisen upeat.
Tähän saakka reitti oli ollut selkeä, mutta lähtiessämme nousemaan ylös laaksosta polut kertakaikkiaan hävisivät. Päästyämme riittävän korkealle tunturiin Saana alkoi vihdoin kohota näköpiirissämme. Se toimikin ainoana maamerkkinämme pyrkiessämme arvioimaan oikean suuntaamme. Oli suuri mahdollisuus kulkea harhaan!

Kumpi tuki kumpaa?

Vähitellen alkoi vitsit olla vähissä. Teimme epävarmoina pari kolme pitkää suunnan vaihdosta, joista aiheutui monen kilometrin edestä ylimääräistä rämpimistä. Muistikuvamme oli, että meidän tulisi pitää Saana reilusti oikealla. Menimme jatkuvasti liikaa vasemmalle. Ehkäpä väsymys, hetkittäinen hiljaisuus ja epävarmuus reitistä sai keskustelun aiheet vaihtelemaan hyvinkin vakavista aiheista, vitseihin, kalajuttuihin sekä odotuksiin tulevista seikkailuista. Välillä itkimme, välillä nauroimme. Kumpikaan ei varmasti loppujen lopuksi tiennyt, kumpi tuki kumpaa.

Perille, jalat muusina

Jalkamme olivat kokemattomuuttamme koko viikon olleet kutakuinkin läpimärät. Jalanpohjat olivat kuin murenevaa ja arkaa muusia. Viimeisen ylityssillan löytäminen tuntui kestävän ikuisuuden. Luulimme aina seuraavan harjanteen laelta näkevämme ylitettävän joen. Näin jatkui harjanteelta toiselle, kunnes vihdoin saavuimme lähes oikeaan kohtaan, vain pari sataa metriä reitistä. Kilpisjärven hotellille saavuimme noin kuudelta arviolta noin 35 kilometrin ja yhdeksän tunnin hortoilun jälkeen.

Muut huolissaan

Saapuessamme bussille, jossa kaikki muut jo odottivat huolissaan. Tuli selväksi että olimme viimeisiä.
Vaikka ilmat ja näkyvyys olivat koko ajan erinomaiset, olisi mitä tahansa voinut tapahtua. Pelkästään näkyvyyden heikentyminen olisi johtanut meidät 100%:lla varmuudella harhaan.
Samaa mieltä oli moni muukin, sillä ilmeni että oppaamme oli ilmeisesti lentänyt jossakin vaiheessa ylitsemme helikopterilla! Totaalista edesvastuuttomuutta, totesi isäni närkästyneenä! Lopuksi hän puristi kättäni ja kiitti minua todeten; olet sinä vaan kova jätkä! Olimme viikon aikana vaeltaneet yli 100 kilometriä. Vaikka kalastus jäi odotettua vähemmäksi oli matka kokonaisuudessaan ikimuistoinen. Se oli elämys, jonka haluan ehdottomasti kokea uudestaan.
Isäni mielestä, tietyin varauksin.

Kamat selässä, housut kintuissa

Kotimatkalle pääsimme lähtemään puoli seitsemän aikaan illalla. Bussissa nukahdin välittömästi, vaikka uni jäikin katkonaiseksi. Jyväskylässä olimme aamulla puoli kahdeksalta.
Jyväskylässä isä kävi tarkistamassa aikataulun. Kello oli 8.15. Juna Tampereelle ja sieltä Helsinkiin lähtikin jo 8.17. Tuli vimmatunmoinen kiire. Isä juoksi asemalla kun mielensä menettänyt, huusi junan lähettäjälle samalla kun minä säntäsin jo hakemaan rinkkaani asemarakennuksesta. Junaan hypätessään hänellä oli vyötärö erilaisia rinkan remmejä ja vöitä täynnä. Minä juoksin perässä. Rinkka ja muu rekvisiitta eivät mahtuneet junan ovesta sisään. Ei muuta kun kaikki soljet auki, josta seurauksena; kantamukset pysyivät selässä, mutta housut tippuivat jalasta. Olin tukehtua nauruun.

Anton Merilahti
Anton@Synergialaitos.com
puh 040 747 0279

Artikkeli: Naruskalassa nautiskelemassa 7/2001

Kun etsit synergiaa, energiaa ja sisältöä - osaamista, yhteyksiä ja vääntövoimaa
ota yhteyttä Synergialaitokseen.

ASIAYHTEYKSISSÄ, OTA YHTEYTTÄ! Lisätietoja näistä ja muista saat ottamalla yhteyttä Synergialaitoksen pääkonttoriin, joka sijaitsee oheisten hartioiden välissä. Tom Merilahti Synergialaitos.Com Tulisuontie 5, 00820 Helsinki Tom@Synergialaitos.Com Gsm 040 825 5053 http://Synergialaitos.Com