Yksityisyrittäjä, luova
markkinoinnin suunnittelija Tom Merilahti, 40 v, tietäää,
millaista on stressaantua niin, että päätyy työuupumuksen
pohjalle, loppuunpalamiseen. Mutta hän on myös kokenut, miten
uupumuksesta voi toipua.
Tom
Merilahti on käynyt työuupumuksen pohjalla, eli kokenut
loppuunpalamisen vaihe vaiheelta. Yksityisyrittäjänä luovaa
markkinoinin suunnittelua ja erilaisia
markkinointiyhteistyöprojekteja toteuttanut mies koki
nopeatempoisessa ja laaja-alaisessa työ- ja sosiaalisessa
elämässään stressiä. Mutta missä vaiheessa se alkoi mennä
uupumuksen puolelle?
"Asialle on ominaista,
ettei sitä itse havaitse. Näin jälkeen päin ajoitan prosessin
lähteneen liikkeelle vuoden 95 loppupuolella, jolloin minulla
oli isoja päällekkäisiä projekteja. Ne kuluttivat voimiani
siinä määrin, että vetäydyin kuudeksi viikoksi Lappiin. En
kuitenkaan vielä tajunnut, mistä oli kysymys," Tom kertoo.
"Matka stressistä
uupumiseen ja loppuun palamiseen on monien tekijöiden paletti.
Ennen lopullista putoamista on monta vaihetta, jotka ovat
varsin yksilöllisiä. Minun kuviooni liittyi loppuvaiheessa
paradoksi, että mitä enemmän menetin suorituskyvystäni, sitä
enemmän yritin paikata suorituskyvyn puutetta uusilla
haasteellisilla töillä, jotka eivät jättäneet tilaa oman
tilanteeni tarkasteluun."
Univaikeudet liittyivät
Tomin koko palettiin, alkaen stressivaiheesta. Asiat pyörivät
päässä, vastustuskyky asioiden siirtämiseksi pois mielestä
heikentyi. "Olen nimittänyt sitä rokkivideoksi. Samat asiat
pyörivät, toistot ja kierrokset per minuutti kiihtyvät. Olet
sängyssä eräänlaisessa horrostilassa, silmät auki. Telkkarin
toljottaminen, tuli sieltä mitä tahansa, helpotti. Jaksot,
jolloin en nukkunut kestivät viikkoja."
Sitten alkoi tunne-elämä
kaventua. "Sitä voisi lähinnä kuvata välinpitämättömyydeksi
kaiken suhteen; lasten, perheen, muun lähipiirin. Pakoilin
yksinkertaisia velvoitteita, en kyennyt, enkä halunnut.
Tätäkin olen jälkeenpäin ajatellut ja todennut, että tilani
oli silloin jo erittäin vakava."
Vuoden 97 touko-kesäkuun
vaihteessa Tom pani toimistonsta oven kiinni päättäen pitää
kunnon loman. Palatessaan elokuussa ja istuessaan taas
työpöytänsä ääressä hän totesi täysin menettäneensä innon ja
kyvyn tehdä töitään. Toimiston ovi sulkeutui taas. Hän itse
sulkeutui lähes täysin ulkomaailmalta, ei vastaanottanut
puheluita, ei tavannut ihmisiä, eikä avannut postia. "Perheen
kanssa olemisen sijasta istuin usein ravintolassa, jolloin
myös alkoholinkäyttöni lisääntyi."
"En ymärtänyt tilaani
kunnes syyskuun lopussa 97 viimein menin lääkärille. Sain
´virallisen vahvistuksen´ työkyvyttömyydestäni,
joka näin oli helpompi myöntää ja hyväksyä. Toisaalta,
lääkärin todetessa diagnoosiksi burn-out ja depressio,
ajattelin, entä sitten. Toteamus tuntui mitään sanomattomalta
verrattuna omakohtaisiin kokemuksiini tilani etenemisestä.
Ongelmana on, että lääketiede tähtää elimellisen sairauden
tunnistamiseen, eikä tässä ole kyse siitä."
Yleinen ongelma Tomin
mielestä on, että stressin, työuupumisen ja loppuun palamisen
luokitukset eivät ole selvät. Koska työuupumusta ei ole
tautiluokiteltu, lääkäri ei voi kirjoittaa sitä diagnoosiksi.
"Sairasloman perusteena täytyi käyttää burn outia ja
depressiota, lääkkeiksi määrättiin nukahtamis- ja
masennuslääkkeitä, lepoa, ulkoilua. Tärkeimpänä pidin
toteumusta: älä odota selviäväsi tästä muutamassa viikossa.
Sovimme tapaamisista noin kuukauden välein.Tilanne ei
parantunut lainkaan."
Ensimmäinen konkreettinen
apu tuli helmikuussa 98 alkaneesta kuntoutuksesta, johon
liittyi päivittäinen terapia. "Se aktivoi minut kirjoittamaan
elämäntarinani. Itseasiassa olin jo unettomina öinä purkanut
PC:lle työpaineitani ja ideoitani. Kirjoittaminen aktivoi
ajatustani ja selkiytti pohtimiani asioita."
Tom ei suoranaisesti ole
lääkkeitä vastaan, ne voivat helpottaa oireita, kun ihminen
alkaa nousta uupumuksestaan. "Mutta ei saa pitäytyä vain
niihin, vaikka se lääkärille voi ollakin helppo ratkaisu.
Paljon tärkeämpää on saada keskustella, se selkiyttää omaa
tilannetta. Jos esimerkiksi terveyskeskus- tai
työterveyslääkäri ei voi antaa potilaalle enempää aikaa kuin
15-30 minuuttia kerrallaan, seuraavan vastaanoton pitäisi olla
seuraavana päivänä. Pitäisi laaja-alaisesti keskittyä
työuupumuksen syihin ja vasta sitten paneutua mahdollisiin
seurauksiin ja tehdä tarkka ja selkeä diagnoosi. Apu ei
yksistään tule masennuslääkkeestä ja levosta, vaikka uupuminen
ja masennus kyllä liittyvät yhteen."
Tom on päässyt
uupumuksestaan kirjoittamalla sen auki. Hän kirjoitti mm.
ystävilleen ja yhteistyökumppaneilleen avoimen kirjeen, jossa
kertoi miksi hän on ollut poissa kuvioista niin pitkään. "Olen
ottanut projektiksi työuupumuksen."
Tom on antanut
haastetteluja, käynyt julkisesti puhumassa asiasta, viimein
kirjoitti pyynnöstä artikkelin Kauppalehti Optioon. "Kun
toimituksesta soitettiin ja sanottiin, ettei tekstistä
tarvitse muuttaa sanaakaan, koin sen hyvin puhdistavaksi ja
parantavaksi tapahtumaksi. Olin oikeilla jäljllä itseni
kanssa. Kaikki yhteydenotot ja palaute ovat olleet
suunnattoman positiivisia. Voimia on tullut lisää."
Olet miehenä ottanut
rohkean askeleen ja tullut julkisuuteen asialla, jonka
uupuneet haluavat kätkeä. "Ei tämä piilottaminen ole vain
miesten asia, kyllä naisetkin sitä salaavat. Meillä on
rasitteena suomalainen työmentaliteetti. Ei ole hyväksyttävää
uupua työssä, ellei se ole sementtisäkkien kantamista
vuorokausitolkulla. Omat vanhempani eivät ikinä olisi
katsoneet heillä olevan varaa tunnustaa työuupuminen.
Kilpailuyhteiskuntaan liittyvä työttömyysuhka on tietenkin
ollut suurena esteenä monelle tunnustaa uupumus."
Työuupumuksen suurimpana
ongelmana Tom kokee oireiden tunnettuuden ja tunnistamisen.
"Yksi aikamme ongelma on, kun uupunut potilas kohtaa uupuneen
lääkärin. Ymmärrän hyvin, miten kovilla
terveydenhoitohenkilöstö on. Silti pitäisi jaksaa mennä juuria
myöten työuupumukseen sisälle. Ja kriittisyyttä diagnoosiin
tarvitaan. Ei helpoimmasta läpi ja pelkkää pilleriä. Enemmän
rakentavaa keskustelua ja tilanteen kartoittamista.."
Kyseessä on iso
yhteiskunnallinen ja taloudellisia menetyksiä aiheuttava
ongelma. "Työyhteisön ja työntekijöiden tilan tunnistaminen -
missä meidän firma makaa - on tärkeää. Pitäisi luoda jokin
kartoitussysteemi yhteistyössä esimerkiksi
eläkevakuutusyhtiöiden kanssa, kysymyskaavake, joka antaisi
tukea työterveyslääkärille edetä työuupumuksen käsittelyssä.
Hoito pitää aloittaa mahdollisimman alkuvaiheessa, antaa
potilaalle riittävästi aikaa ja antaa hänelle palautetta
toipumisesta.Väliraportit ja jatkotoimenpiteistä päättäminen
kuuluisivat systeemiin. Jos tällainen käytäntö saataisiin
aikaan, saataisiin ehkä myös selvennystä käsitteisiin, mikä on
mitä.."
Järjestelmällisen
kirjoittamisen terapian lisäksi Tom aloitti uudelleen
elämäänsä aikaisemmin vahvasti kuuluneen liikunnan. "Kävelin
ja hiihdin tuntitolkulla, kesällä pyöräilin. Otin pikkumiehet
- poikani – pilkille, kesällä ongelle. Kuluneena kesänä
ollaan vanhemman 9-vuotiaan kanssa ajettu fillarilla pitkät
matkat, oltu sienessä viisi tuntia ja polkien takaisin.
Oravanpyörässä tämä kaikki elämäni aikaisempi sisältö,
perimmäiset elämänarvot ja –tavat, liikunta ja luonto,
oli jäänyt pois. Halusin takaisin sen fyysisen kunnon, joka
minulla oli ollut. Halusin takaisin liikkumisen tuoman
hyvänolon tunteen, kestävyyden ja itsetunnon, jonka myötä myös
suhde alkoholiin on kokonaan katkennut."
Kun uupumuksesta on tullut
Tomille projekti, hän haluaisi kehittää verkkoyhteyden
uupuneiden kesken, jossa ilman asiaan liittyvää häpeän ja
pelon tunnetta voitaisiin vaihtaa kokemuksia. "Uupumiseen
liittyy hyvin yksilöllisiä kokemuksia, mutta yllättävän paljon
myös yhteistä. Pidän uupumisen kokemusvaihtoa ja sitä kautta
tulevaa tukea paljon tärkeämpänä kuin lääkärien määräämiä
pillereitä."
Oman toipumisensa kannalta
Tomille keskeiseksi tekijäksi on muodostunut oma ajatuskulku
ja tapa tehdä töitä erilaisten ongelmien ratkaisemiseksi.
"Iteasiassa toipumisen alkuvaiheessa selailin vanhoja
markkinointiluentojani ja huomasin, että pystyn soveltamaan
markkinointiprojektieni toimintamallia henkilökohtaisen
ongelmani ratkaisemisessa. Etsin asiayhteyksiä, yhdistin
henkilökohtaiset ongelmani yhteiskunnalliseen ongelmaan ja
päivän polttavaan puheenaiheeseen, kohdistin ajatukseni
tiedotusvälineille, jolla loin vuorovaikutussuhteita.
Kirjoitin koko paletista artikkelin, johon kymmenillä
tuhansilla suomalaisilla oli mahdollisuus samaistua. Omaa
hyvinvointia on vaalittava päivittäin tavalla, josta kaikki
hyötyvät."
Tom sanoo, ettei hän tiedä
onko ihminen koskaan ihan terve. Oman hyvinvointinsa peilin
hän on nähnyt harrastuksessaan kasvattaa Bonsai-puita. "Ne
ovat kuolleet aina käytyäni läpi jonkin kriisivaiheen."
Japanilaisen
kärsivällisyyden symbolin kasvattaminen, jonka lopputuloksen
saa nähdäkseen vasta seuraava tai sitä seuraava sukupolvi, on
edelleen laihtuneen, ruskettuneen ja terveen näköisen miehen
harrastus. Hän sanoo tyynesti: "Nyt huolehdin Bonsai-puuni ja
sen lukuisten oksanhaarojen päivittäisestä hoidosta ja
hyvinvoinnista, luon synergioita, yhdistän, kohdistan ja luon
vuorovaikutussuhteita, joista toivoakseni muutkin hyötyvät."
Tutta Runeberg
